*

Erkki Raudaskosken blogi

Työttömät ovat toisen luokan kansalaisia

Pitkäaikaistyöttömistä on viimeisen vuosikymmenen aikana muodostunut muista suomalaisista poikkeava ryhmä, jonka kansalaisoikeudet ovat merkittävästi kaventuneet. Heidät on alistettu koulutukseen, jossa opetukseen kuuluu työtä, jonka palkkatulot siirretään muun yhteiskunnan ja yritysten käyttöön. Tämä ryhmä on tunnistettu ja sen kokokin on pystytty määrittelemään. Viime kesään mennessä laskettiin näitä ihmisiä olevan lähes satatuhatta, ja heillä tulonmenetyksiä nelisen miljoonaa euroa. Long Play Media Oy on laatinut  julkaisun "Ilmaista työtä tarjolla", jossa työttömät kertovat koulutuskokemuksistaan.

Olen vierestä seurannut erään "koulutettavan" vuosikausia jatkunutta alistamista. Aluksi löytyi yliopistokoulutuksen saaneelle ja kaksi muuta ammattia opiskelleelle ihmiselle sentään ammattityötä, mutta lopuksi tarjottiin vain kuukausi ikkunantiivistenauhojen oikomista kehitysvammaisten ryhmässä. Kaikki työt tehtiin joko alipalkattuna tai ilmaiseksi. Pitkässä "koulutuksessa", jossa tehtiin pääasiassa hyvän osaamisen vaatimaa ammattityötä, tarkkailemani henkilö menetti kahden vuoden työtulot, jotka siirrettiin, lain sallimana, kuntien, valtion  ja yritysten käyttöön. Long Play - julkaisussa kerrotaan monista hätkähdyttävistä tapauksista, muun muassa toinen akateemikko, samalla pätevä konemies, on jo kahtena kesänä suorittanut erään seurakunnan haudankaivutyöt yhdeksän euron päiväkorvauksella.

Työttömät eivät halua tulla kokemuksineen julkisuuteen, eivätkä ole omalla nimellään esillä myöskään Long Play - julkaisussa.  Esittelemäni työläinen erehtyi kirjoittamaan  lehtiin kokemuksistaan ja työvoimaviranomaiset katsoivat, että tähänastinen koulutus ei vielä riitä, ja kuukauden harjoitus ikkunantiivistenauhojen oikojana katsottiin vielä tarpeelliseksi. Nyt tämä moni osaaja onnistui saamaan puolen vuoden pestin poroteurastamossa, ja sai vähän hengähdysaikaa. Luulen kuitenkin, että työvoimaviranomaiset, nuo auliit kouluttajat, eivät ole häntä unohtaneet ja opin tarjonta jatkuu edelleen.

Tapahtuneesta voidaan tehdä muutamia päätelmiä: Kun ihmisten tasa-arvoisesta kohtelusta luovutaan, niin samalla luovutaan oikeusvaltioasemasta, johon kuuluu ehdottomasti ihmistenkeskeinen tasa-arvo. Erikoista asiassa on se, että yksikään puolue ei ole ollut valmis purkamaan lakia, joka laillistaa nykymenettelyn. Lain purkaminen estäisi suuren ihmisryhmän nöyryyttävän ja alistavan kohtelun ja oikeusvaltioasemakin voitaisiin vielä pelastaa. Kouluttajia ei valvota. Näin vakavat ihmisarvoloukkaukset vaatisivat mielestäni rikosoikeudellisen tarkastelun.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

12Suosittele

12 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Pitäisikö mielestäsi työttömän tehdä jotakin elantonsa eteen vai kuuluuko muiden olla hänen orjinaan?

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Työttömälle pitäisi järjestää sellaista työtä jota hän pystyy tekemään. Halukkaille työttömille pitäisi järjestää koulutusta josta olisi jatkossa hyötyä.

Jos työttömällä ei ole työkykyä niin hänet pitäisi laittaa eläkkeelle.

Työtöntä ei pitäisi laittaa yhdeksän euron päiväkorvauksella tekemään sellaista työtä johon hän pystyy ja johon ilman työttömän panosta pitäisi palkata työntekijä, vaan työntekijä pitäisi siihen työhön reilusti palkata - eikä vaan "harjoittelemaan".

Työttömiä on paljon ja työpaikkoja vähän. Ehkä tulevaisuudessa töitä on pakko jakaa, ja ahneiden pitää lopettaa ylityöt.

Jyrki Paldán

Entäpä pääomatuloilla elävän? Ei hänkään tee mitään elantonsa eteen, mutta tilille tippuu rahaa.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Tuo työttömien "koulutus" on tosiaan skandaali. Ja toinen skandaali on se, että siitä ei nosteta suurempaa meteliä.

Tuon kehityksen päässä on tilanne, jossa kenellekään ei makseta palkkaa tehdystä työstä, vaan jokaiselle maksetaan pelkkää työmarkkinatukea, joka rahoitetaan kapitalistien voittoja verottamalla. Ja ne voitot syntyvät juuri siitä palkatta tehdystä työstä.

Eli työväenluokka tekee työtä kapitalistiluokalle, joka rikastuu rikastumistaan, ja työväenluokalle annetaan sen verran murusia, että pysyy työkykyisenä.

Ainoa hyvä puoli tuossa kehityksessä on se, että se tekee yhteiskunnassa jo nykyään olemassaolevan luokkajaon helpommin havaittavaksi, yhdistää työväenluokkaa ja auttaa sitä kautta herättämään luokkatietoisuutta, joka sitten voi viedä yhteiskunnan kehitystä eteenpäin kapitalismin tuolle puolen.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

'Työttömät ovat toisen luokan kansalaisia'

Blogistin otsikko on kovaa tekstiä. Siinä tavallaan jo tiivistetysti kerrotaan, miten valtio kohtelee omiaan.

Mitä sitten tarkoittaa toisen luokan kansalaisuus? Voiko sen määritellä ja onko olemassa vielä muita, alempia luokkia?

Itse tunnistaisin tuon luokkakokemuksen eräänlaisena ihmisoikeussyrjintänä, jota valtio voi harjoittaa nykyisten lakien sallimana.

Meillä on tällä hetkellä vakava polarisoituminen, jota on vähätelty, mutta joka päivittäin putkahtaa esiin ihmisten pahoinvointia kuulemalla.

Hallitusohjelman mustavalkoinen määrittely ihmisistä (työlliset/työttömät) on omiaan luomaan turhautumista, alistamista, häpeää ja lopulta vetäytymistä/syrjäytymistä.

Pakkotyöllistäminen on väärin. Siihen ei yhdelläkään EU -valtiolla ole oikeutta.

Olen mielenkiinnolla kuuntelemassa Ranskan presidentti Macronin ehdotusta siitä, miten EU maissa työllisyyttä on hoidettava.
Uskon, että hänen toimintamallinsa eivät sallisi suomalaista tapaa toimia.

Koska nyt on suureen ääneen hehkutettu uutisissa yleistä taloustilanteen nousua ja sen myötä työpaikkojen syntyä, on tarpeen vielä odottaa tilanteen paranemista.

Toivottavasti myös 'tempputyöllistäminen' sen myötä loppuu!

Käyttäjän NiiloMkel kuva
Niilo Mäkelä

Työttömät pienituloiset ja eläkeläiset ovat toisen luokan kansalaisia hallituksemme näköpiiristä katsottuna.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Niilo, jos olen oikein ymmärtänyt, niin EU:n näkökulmasta ja miksei Suomenkin, ihmisarvo kuuluu kaikille. Myös pienituloisille, työttömille, eläkeläisille ja maahanmuuttajille.

Onko nyt niin, että ihmisarvoa, jota sunnattomasti korostetaan päättäjien puheissa, onkin vain hyväosaisten omaisuutta?

Eivätkö kaikki suomalaiset olekaan tasa-arvoisia?

Tätä olisi hyvä lähteä tutkimaan, kun käydään keskustelua luokkakansalaisuuksista.

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva
Markku Perttula

Tässä linkki. Orjatyövoiman käyttö on häpeäksi Suomen kirkolle.
http://vehkanen.blogspot.fi/2014/08/nyt-paloi-kaam...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset